Iloisen lehmän runot

Vilja-Tuulia Huotarisen kolmannessa runokokoelmassa Minea lypsetään kuiviin, Anastasia putoaa ojaan ja Medeia romahtaa. Tamaran täytyy saada sukeltaa, vaeltaa yhä syvemmälle pohjaa pitkin, rakastua jokaiseen jonka voi menettää. Holly Golightly, ikiaikaista hentojen heimoa, kantaa ukkosta lapaluidensa päällä - eikä lakkaa hetkeksikään luottamasta. Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelmassa ilon olemus on julma ja muisti lehmän katseen mittainen: äkkisyvä, tummaa tyynen pinnan alla. Iloisen lehmän runot hurmaa ja hirvittää, pakottaa kohtaamaan. Kädestälukijan luona muistetaan vihdoin uskaltaa, uskalletaan muistaa. Minun täytyy saada sukeltaa, Tamara sanoo,aina uudelleen ja uudelleen. Minun täytyy!Varmemmin kuin linnut, ei voi sanoa että kevyestise taittaa etäisyydet siipiensä alle ja puskee sarvensa pimeän läpi...Vilja-Tuulia Huotariselle (s. 1977) on myönnetty Tiina-palkinto vuonna 2006 ja Nuori Manner -palkinto vuonna 2007. Hänen edellinen kokoelmansa, kaunis ja inhimillinen runokirja Naisen paikka oli ehdolla arvostetun Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi.