Ei mitään rajaa: miksi vanhemmuus väsyttää ja miksi siihen kannattaa silti ryhtyä

“Vuotta ennen lapsen syntymää hartain toiveeni on saada lapsi. Vuosi lapsen syntymän jälkeen hartain toiveeni on saada olla joskus ilman lasta.”Anna haluaa lapsen ja päättää ryhtyä yrittämään. Elämän isoimman toiveen kanssa ei voi jäädä odottamaan, että joku toinenkin olisi sen tavoitteluun valmis.Lapsen myötä kaikki menee uusiksi ja kaikki pysyy ennallaan. Tunteet kasvavat isommiksi: rakkaudella ei ole maksimimäärää, mutta ei ole kyllä turhautumisellakaan. Vanhemmuuden sovittaminen yhteen työnteon, seikkailemisen, ystävyyden ja muiden roolien kanssa ei ole mahdotonta, mutta se vaatii yllättävän paljon aikaa ja vaivaa. Ympärillä yhteisö ja yhteiskunta sysäävät vanhemman omaan lokeroonsa, jossa hänen oletetaan pysyvän – ja pärjäävän yksin. Onko ihme, että vanhemmuus alkaa väsyttää?