Prologue
Raskaan musiikin luvattu maa.Suomalaisen metallimusiikin matka ylenkatsotusta alakulttuurista kansallisen ylpeyden aiheeksi eeppisine epäonnistumisineen ja kansainvälisen menestyksen kruunaamine huippuineen.Kun Kirka lauloi tuhannen megawatin totuudesta 1982, Suomi ei ollut vielä kummoinen metallimaa. Vuosikymmenen loppuun mennessä toinen toistaan raskaampia yhtyeitä kuhisi joka kolkassa. Raskas Suomi kertoo, miten äärimmäisyyksiä tavoitteleva alakulttuuri sikisi kellareissa ja nousi valtavirtaan.Mitä miettivät Ozin jäsenet, kun bändi jäi rannalle jo sovitulta kiertueelta Venomin ja Slayerin kanssa? Mitä kertoo suomalaisen metallin asemasta surmacore-yhtye Rytmihäiriön matka Emma-gaalaan Eppu Normaalin pöytäkavereiksi? Ja miten itähelsinkiläinen Lähiöbotox vei suomalaisen nu metalin Angolaan?Ääneen pääsevät yli sata haastateltavaa Sarcofaguksen kaltaisista metallipioneereista Nightwishiin ja muihin koko kansan artisteihin, taustavaikuttajista tutkijoihin ja underground-nimistä 2020-luvun tulokkaisiin.Ari Elo (s. 1982) on helsinkiläinen kustannustoimittaja ja ps. tykitellään -podcastin mukaan Suomen kovin Metallica-fani. Jukka Kittilä (s. 1982) on turkulainen kulttuuritoimittaja ja teatteriohjaaja, jonka ensiohjaus alkoi Sepulturalla ja toinen päättyi Napalm Deathiin. Juuso Määttänen (s. 1990) on helsinkiläinen kulttuuritoimittaja, joka uskoo että nu metal on parhaimmillaan parasta.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique. Duis cursus, mi quis viverra ornare, eros dolor interdum nulla, ut commodo diam libero vitae erat. Aenean faucibus nibh et justo cursus id rutrum lorem imperdiet. Nunc ut sem vitae risus tristique posuere.
Vivamus suscipit tortor eget felis porttitor volutpat. Curabitur arcu erat, accumsan id imperdiet et, porttitor at sem. Vestibulum ac diam sit amet quam vehicula elementum sed sit amet dui. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Pellentesque in ipsum id orci porta dapibus. Sed porttitor lectus nibh. Nulla quis lorem ut libero malesuada feugiat. Mauris blandit aliquet elit, eget tincidunt nibh pulvinar a. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Read the Full Book
Register for a free membership to continue reading Raskas Suomi - Suomalaisen metallin tarina and gain unlimited access to our entire library.
Continue Reading
Secure & Ad-Free Experience