Prologue
Keisarit ja kurtisaanit vie lukijan kiehtovalle aikamatkalle antiikin Roomaan. Teos sukeltaa yhteiskunnan tärkeimmän yhteisön, perheen, kulissien taakse. Perhesuhteilla oli Roomassa valtava sosiaalinen merkitys: keisarit korostivat perheensä asemaa turvatakseen valtansa jatkuvuuden, avioliitot perustuivat pariskunnan vanhempien välisiin sopimuksiin ja perheyhteisöön kuului ydinperheen lisäksi palvelijoita ja orjia. Rooman valtakunnassa valta kytkeytyi myös eroottisiin suhteisiin. Prostituutio oli olennainen osa seksuaalikulttuuria, ja antiikin lähteistä löydämme kuvauksia opettajan ja oppilaan välisistä suhteista. Silti perheen hyvällä maineella oli keskeinen rooli Rooman yläluokkaisten sukujen valtataisteluissa ja poliittisessa elämässä. Teoksen kiinnostavissa artikkeleissa käsitellään mm. Caligulan perhetaustaa, Vestan papittaria ja keisariperheen suhteita pretoriaanikaartiin. Kirja auttaa ymmärtämään monia tärkeitä mutta meidän näkökulmastamme outoja antiikin kulttuurin ilmiöitä. Vaikka roomalainen perhekäsitys poikkeaa omastamme monessa suhteessa hyvin paljon, on moni asia kuitenkin pysynyt yllättävän muuttumattomana. FT Jussi Rantala on Tampereen yliopistossa vuonna 2013 väitellyt antiikintutkija. Rantalan erityisen kiinnostuksen kohteina ovat antiikin historiankirjoitus, valtasuhteet, identiteetti ja kulttuuripessimismi.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique. Duis cursus, mi quis viverra ornare, eros dolor interdum nulla, ut commodo diam libero vitae erat. Aenean faucibus nibh et justo cursus id rutrum lorem imperdiet. Nunc ut sem vitae risus tristique posuere.
Vivamus suscipit tortor eget felis porttitor volutpat. Curabitur arcu erat, accumsan id imperdiet et, porttitor at sem. Vestibulum ac diam sit amet quam vehicula elementum sed sit amet dui. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Pellentesque in ipsum id orci porta dapibus. Sed porttitor lectus nibh. Nulla quis lorem ut libero malesuada feugiat. Mauris blandit aliquet elit, eget tincidunt nibh pulvinar a. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Read the Full Book
Register for a free membership to continue reading Keisarit ja kurtisaanit - Perhe, valta ja seksi antiikin Roomassa and gain unlimited access to our entire library.
Continue Reading
Secure & Ad-Free Experience