Presidenttien lemmikit
Book Cover

Presidenttien lemmikit

by Meri Eskola

Est. 4h 35m 176 Pages 296 reading now
Prologue
"Tusse-koira oli Ståhlbergien ilona sekä Kultarannassa että linnassa, kunnes se lihoi liikaa ja läkähtyi.” Rajavartiolaitos lahjoitti Mannerheimille viimeisten vuosien uskolliseksi kumppaniksi saksanpaimenkoira Bobin. Se oli löytänyt Pohjois-Suomessa käytyjen taisteluiden aikana yli 40 miinakenttää ja totteli 14-15 eri käskyä. Marskin talouteen saavuttuaankaan rajakoira ei kuitenkaan totellut ylhäistä omistajaansa. Koira osoittautui vallattomaksi ja tottelemattomaksi, pyrki menemään ovista ulos ennen isäntäänsä sekä liikkumaan miten sattui. Bobi palautettiin kiireen vilkkaa kuukauden tehokoulutukseen. Se tepsi, ja koira valloitti Marskin sydämen. Mannerheimilla oli tapana pitää Bobille sulkeisharjoituksia kartanon verannalla. ”Bobi istu! Maahan! Ylös!” entinen sotapäällikkö komensi, ja molemmilla tuntui olevan hauskaa.Kansa tuntee Suomen presidentit puolisoineen, mutta millaisia persoonia ovat olleet valtakunnan ensimmäiset eläimet? Presidenttien lemmikit-teos nostaa esiin muun muassa historian hämärään vaipuneet K. J. Ståhlbergin koirat Lilin ja Tussen sekä Relanderien spanielin. P. E. Svinhufvudin ja Kyösti Kallion maatiloilla elettiin eläinten ehdoilla, Ukko-Pekka kasvatti muun muassa kaneja, lampaita ja hopeakettuja. Marsalkka Mannerheim tunnettiin hevosmiehenä, mutta Bobischäfer oli hänelle erityisen läheinen. Urho Kekkonen sai Neuvostoliitosta lahjoituksena vinttikoiria, Tarja Halonen Venäjän pääministeriltä kissan. Rontti, Miska ja kilpikonnat Miki ja Kiki olivatkin jo tulleet kansalle aiemmin tutuiksi. Oman lukunsa saa tietenkin maan hallitseva ykköskoira Lennu, joka on valloittavalla olemuksellaan kerännyt jopa kansainvälisen lehdistön huomion. Kirjassa kurkistetaan myös ulkomaisten hallitsijoiden ja päämiesten eläinlähipiiriin. Näitä ovat Bill Clintonin Socks-kissa, George W. Bushin Barney-koira, Elisabeth II:n kymmenet corgit, Downing Street 10:n virallinen hiirenmetsästyskissa Larry sekä Emmanuel Macronin Nemo-koira, joka taannoin herätti kohua keskeyttäessään ministerikokouksen ja nostamalla jalkaansa virkahuoneen takkaan.Meri Eskola (s. 1974) on pitkän linjan toimittaja, joka on kirjoittanut monenlaisista aiheista. Isona hän muuttaa pienelle kreikkalaiselle saarelle juomaan ouzoa.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique. Duis cursus, mi quis viverra ornare, eros dolor interdum nulla, ut commodo diam libero vitae erat. Aenean faucibus nibh et justo cursus id rutrum lorem imperdiet. Nunc ut sem vitae risus tristique posuere.

Vivamus suscipit tortor eget felis porttitor volutpat. Curabitur arcu erat, accumsan id imperdiet et, porttitor at sem. Vestibulum ac diam sit amet quam vehicula elementum sed sit amet dui. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Pellentesque in ipsum id orci porta dapibus. Sed porttitor lectus nibh. Nulla quis lorem ut libero malesuada feugiat. Mauris blandit aliquet elit, eget tincidunt nibh pulvinar a. Donec rutrum congue leo eget malesuada.

Read the Full Book

Register for a free membership to continue reading Presidenttien lemmikit and gain unlimited access to our entire library.

Continue Reading

Secure & Ad-Free Experience