Prologue
Puurrat ja pinnistät. Jatkat tekemistä siinä toivossa, että jossain vaiheessa saisit hellittää. Jos ei jouluna niin kesällä viimeistään. Pusket eteenpäin kuin höyryveturi, kunnes tulee päivä, jolloin huomaat, ettei mistään itsesi kannustamisesta tai motivoinnista enää ole hyötyä. Kone ei käynnisty. Mikään ei innosta. Voimasi ovat lopussa. Uupuminen verottaa elämää monin tavoin. Se on väsymystä, joka ei hellitä lepäämälläkään. Se saa sinut suhtautumaan kyynisesti niin asioihin kuin toisiin ihmisiin. Uupuneena et jaksa uskoa sen paremmin omiin kykyihisi selvitä työstäsi kuin sen merkitykseenkään. Kurssin muuttaminen on vaikeaa silloin, kun uupumus on alkanut elää omaa elämäänsä. Parasta on tarttua tilanteeseen silloin, kun se vielä on omassa hallinnassa.Vaikka olosuhteet luovat reunaehtoja elämällemme, ei vastuuta omasta jaksamisestaan voi siirtää kenellekään muulle. Hyvinvointiaan ei voi ulkoistaa. Uupuminen kertoo tarpeesta muutokseen ja uudenlaisten ajattelu- ja toimintatapojen oppimiseen. Se on kriisi, joka syntyy hyvästä syystä. Se on myös kriisi, josta kerran selvittyäsi voit olla ihmisenä vahvempi ja itsenäisempi kuin koskaan. Tämä kirja on työkalupakki, johon voit tarttua, kun huomaat, että voimasi ovat vähenemässä. Se tarjoaa sinulle käytännönläheisen ja arjessa koetellun, mutta myös tutkimukseen nojautuvan mallin, miten voit nousta uupumuksesta ja luoda itsellesi paremmin istuvan elämän. Kirjan avulla opit huomaamaan, milloin sinun on aika pysähtyä tai ainakin hidastaa tahtia ja tehdä tarpeelliset muutokset.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique. Duis cursus, mi quis viverra ornare, eros dolor interdum nulla, ut commodo diam libero vitae erat. Aenean faucibus nibh et justo cursus id rutrum lorem imperdiet. Nunc ut sem vitae risus tristique posuere.
Vivamus suscipit tortor eget felis porttitor volutpat. Curabitur arcu erat, accumsan id imperdiet et, porttitor at sem. Vestibulum ac diam sit amet quam vehicula elementum sed sit amet dui. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Pellentesque in ipsum id orci porta dapibus. Sed porttitor lectus nibh. Nulla quis lorem ut libero malesuada feugiat. Mauris blandit aliquet elit, eget tincidunt nibh pulvinar a. Donec rutrum congue leo eget malesuada.
Read the Full Book
Register for a free membership to continue reading Uuvuksissa - Kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin and gain unlimited access to our entire library.
Continue Reading
Secure & Ad-Free Experience